tiistai 31. joulukuuta 2013

Happy new year!

Ehdin kuin ehdinkin vielä tänne. Pakko myöntää, että on nyt vähän uudenvuoden tunnelmat hukassa. Tuntuu niin kuin olisi ihan tavallinen ilta tulossa, mutta eiköhän se tästä viimeistään kun raketteja aletaan ampumaan ja viimeiset juhlijat saapuvat tänne mökille. Ilta vasta aluillaan!


Hauskaa uutta vuotta kaikille ja palaillaan tänne taas seuraavan vuoden puolella! :)

Happy new year to all! 

- Jenni

maanantai 30. joulukuuta 2013

Have yourself a merry little Christmas!

Tänä vuonna taas vietettiin joulua kolmessa eri paikassa ja hyvinhän se jälleen meni. Aikamoista lahjarallia, mutta en valita! ;D Aattoaamu olimme ensin äidilläni ja siinä iltapäivällä sitten siirryttiin isälleni ja vielä illaksi Nikon perheen luokse, jossa sitten pelattiin yömyöhään Trivial Pursuittia. Pelistä tuli uusi suosikkini! Pelasimme Globetrotter versiota, joten mahdollisuus veikkauksiin oli hieman isompi kuin normaalissa, jos siis vain oli maantieto hallussa.


Lahjoja en harmi muistanut kuvata ja niitä en täältä Tahkolta päin pysty kuvaamaankaan. Niitä tuli tänä vuonna paljon ja todella hyviä! Niko yllätti minut esimerkiksi Kindlellä! Kuvaan ne sitten uuden vuoden jälkeen, jos vain millään ehdin. Katsotaan pääsenkö tänne vielä tämän vuoden puolelle, on tässä toki vielä huominen aikaan. ;)

Christmas Eve went well in three different places: at my mom, my dad and Niko's family. In the evening we played Trivial Pursuit, which became my new favorite! A great board game!

- Jenni

tiistai 24. joulukuuta 2013

24.päivä

Ajattelin tulla tänne vielä toivottamaan kaikille hyvät joulut ennen kuin käperryn Nikon viereen katsomaan jouluohjelmia. Kuvat ovat viime viikolta ja yhdestä niistä löytyy meidän tämän vuoden joulukorttimmekin!


Nyt tämän blogi hiljenee. Muistakaa avata lahjat (niin kuin sitä voisi unohtaa!) ja syödä itsenne ähkyyn! 

Hyvää joulua!
God jul!
Merry Christmas!
Joyeux Noël!
¡Feliz Navidad!
Buon Natale!
Frohe Weihnachten!
Selamat hari Natal!
Natale hilare!

- Jenni

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

2. Pohjois- ja Itä-Bali

No niin nyt kun olen selvinnyt joulusiivoista, paketoinneista ja leipomisista niin pääsen taas hetkeksi istumaan koneen ääreen. Tänään on ollut erityisen hyvä päivä sillä, meillä oli tuossa pieni "veto" Nikon kanssa ja mittasimme syyskuussa strategiset mittamme. Tänään sitten mitattiin uudestaa ja oltiin sovittu, että saan aina palkkiota joka menetetystä sentistä. Ja miten sitten kävikään? Rinnan ympärys pysynyt samana, vyötäröstä lähtenyt 8 cm ja lantiosta 4 cm eli yhteensä siis 12 cm! WOOT! Tuli minullekin vähän yllätyksenä. Mutta puntarillakin oli lähtenyt kolme kiloa. Nyt saa siis hyvällä mielellä mässäillä jouluna! :)

Mutta asiaan, kuvat ovat siltä vuoristoreissulta. Sen vuorelle kiipeämisen jälkeen lähdimme ajamaan vuorien kautta Balin pohjoisrannikolle ja sieltä itään päin. Idässä tai paremminkin kaakossa nukuimme sitten yhden yön ja seuraavana päivänä lähdimme takaisin kotiin. Missä meitä muistaakseni odotti pirskeet! :D

Reissu oli ihan huippu! Vuorilla taisi kuitenkin sataa koko ajan kun ajeltiin mutta minua ei se paljon haitannut. Hymyilin kuin Naatalin aurinko kyydissä, sillä maisemat olivat yksinkertaisesti niin kauniit. Harmittaa etten saanut parhaimpia maisemia ikuistettua kun juuri silloin satoi niin lujaa, että tie oli kuin joku joki. Sai pitää skootterista ihan oikeasti kiinni. 

Pian lähdemmekin äitilleni viettämään joululomaa kun tuo mörököllikin sai sen aloitettua, jihuu! 
Alakuvissa ajettiin pilvien läpi!
Alakuvassa meidän hotelli idässä. 

The pictures are to the north and eastern Bali, when we drove from the mountains back home. That trip was awesome! Thank you guys for that! :)

- Jenni

tiistai 17. joulukuuta 2013

Prisma

Tiesitkö, että Afrikan mantereen sisälle mahtuisi Iso-Britannia, Kiina, Yhdysvallat, Intia, Japani ja suurin osa Eurooppaa? Tai, että 45% maapallon viljelemättömistä maista sijaitsee Afrikassa? Niin en minäkään, ennen kuin katsoin Prisman dokumentin Afrikan tulevaisuus. Annoin itselleni luvan vähän rentoutua tv:n ääressä kun selvisin niin hienosti eilisestä sukulaiskierroksesta ja vielä tänään jaksoin leipoa koko päivän pipareita. Nyt on hyvä fiilis kun on saanut vaikka mitä aikaan. :)

Ohjelman voi katsoa täältä, Yle Areenasta.

Kuva täältä

I recommend to watch that program: "the future of Africa", it is really thought-provoking! :)

- Jenni

perjantai 13. joulukuuta 2013

Blogin uusi nimi!

Sain eilen Tampereen matkalla idean blogin uudesta nimestä, joka ei loppujen lopuksi ollut tämä, mutta siitä tämä muotoutui. Eli varsinaisesti vanha nimeni vain lyhentyi. Olen aina tykännyt blogini nimen ideasta, mutta toteutus onnistui mielestäni huonosti. Vanha nimi oli liian pitkä ja hankala. Joten toivottavasti nyt se olisi helpompi muistaa ja kenties myös sanoa. Ideakin on selkeä, sillä tämä blogin tarkoitus on aina ollut sellainen hyvän mielen tuoja ja paikka jossa voi unohtaa ne omat arjen murheet ja vaivat. Hypätä siis vähäksi aikaan toisen elämään, jossa ainakin yritetään olla valittamatta ja keskitytään niihin elämän pikkuiloihin. Toivottavasti nimen muutos ei aiheuttanut hirveästi teille lukijoille vaivaa. Nimi on vaihtunut twitteriin, pinterestiin, instagramiin sekä blogilistalle uudeksi, mutta bloglovinia seuranneiden huonoksi tuuriksi siellä en saanut suoraan osoitetta muutettua. Mutta blogi löytyy sieltä uudella nimellä. Blogin ilmekin tulee tässä vähän muuttumaan kun vain pääsen vauhtiin. ;)

I have been thinking a long time to change my blog's name. Now I finally decided what I want and this is it! Just my old name shorter. I have always liked the idea of my blog's name but it has been hard to say and remember, so now it is easier and shorter. I hope this didn't cause any harm to you guys. Anyway I wish happy friday to everyone! :)

- Jenni

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

1. Mount Batur

Tässä on taas hyvä muistella Balia kun ulkona on pakkasta ja lunta sataa. :D Kuvia katsellessa tulee ikävä Balia, mutta samalla kuitenkin pidän lumesta ja pakkasesta. Lomalle tuonne voisi lähteä, olisi kiva nähdä onko paikat jo muuttuneet. Ainakin isoin pääväylä saatiin valmiiksi juuri sinä päivänä kun lähdimme pois. Toisaalta on niitä muitakin matkakohteita vielä vaikka millä mitalla!

 Meitä oli aika iso joukko huhtikuussa lähdössä katsomaan yhtä Balin tulivuorista, Mount Baturia sekä saaren pohjoispuolta. Reissu onnistui todella hyvin ja minä ainakin kyydissä ollessani sain nauttia täysillä maisemista. Tässä on vasta kuvat ensimmäisestä matkapäivästä ja toisen päivän aamusta kun kiipesimme vuorelle noin kello 4 aamulla. Laitan toisen päivän loppukuvat ja kolmannen päivän kuvat toiseen postaukseen kun näitäkin tuli jo niin paljon. 

Muistaakseni lähdimme koulun jälkeen matkaan kuitenkin suhteellisen aikaisin ettei pimeä ehtisi yllättämään. Meille Nikon kanssa riitti vain yksi rinkka puoliksi ja tungimme sen skootterin etuosaan jalkotilaan, ettei kummankaan tarvinnut pitää sitä selässään. Kätevää! Meillä oli mukana myös yksi kartta, jonka olin ostanu yhdestä kirjakaupasta. Siitä ei ollut kyllä ihan hirveästi hyötyä muuta kuin noin suurinpiirtein, sillä siitä puuttui niin moni tie eikä yhtään erottanut mikä oli muka iso tie ja mikä pieni tie. Reissun jälkeen tuo kartta oliki melkein turha, sillä se kastui kaatosateessa aika pahasti ja oli repeytyä kokonaan lukukelvottomaksi. 

Vuorelle kiivetessä tuli todella kylmä ja märkä. Nousu oli aika rankka ja itse ainakin olin jo jäämässä puoleen väliin, mutta jaksoin kumminkin ylös asti pienellä kannustuksella. Minulla oli hieman liian vähän vaatetta kiivetessä, olisi kannattanut olla joku veden pitävä tuulitakki ja pitkät housut. Toisaalta välillä taas oli todella kuuma ja silloin ei olisi ollut kivaa kantaa isoja määriä vaatteita mukana. 
Mount Batur on vielä aktiivinen tulivuori ja se purkautui viimeksi vuonna 1968. Sen jättämä jälki näkyykin kuvissa, sillä se hautasi kokonaisen kaupungin alleen. Mount Batur

Suosittelen kaikille Balilla oleville lähtemään skootterin kanssa kiertelemään saarta. Saari on pieni ja skootterin vuokra halpa. Maisemat ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa! :)

Now is a good time to look back at Bali when it's snowing in the outside. :D In April we went Mount Batur with a group of our friends. We left after school but so early that we make to the mountain before dark. About four o'clock the next morning we went to climb the mountain. Climbing up was heavy but it was worth it! I really recommend to rent a scooter in Bali and explore the island. Mount Batur was only one awesome experience in Bali. :)

- Jenni 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Tehokasta!

Aloitin tänään päivän varsin reippaasti 6:30. Ajattelin vaihtaa unirytmini hiukan paremmaksi. Eilen sain unta joskus 12 jälkeen ja kaiken järjen mukaan nyt pitäisi väsyttää, mutta eipä väsytä. Tilanne on siis vielä hyvä, jos näin jaksaisi iltaan asti. 

Minulla on ollut tänään varsinainen siivouspäivä. Olen periaatteessa siivonnut koko Nikon perheen talon. En aivan mattoja alkanut ulos viemään, mutta järjestänyt paikat, imuroinut ja pyyhkinyt pölyt. Meidän huoneemme sitten meninkin läpi lattiasta kattoon. Jos nyt ei sitten tarvitsisi niin isosti siivota ennen joulua. Sain eilen valmiiksi yhden ison harkkatyön ja olikin kiva tänään vain tehdä jotain muuta kuin istua koneella. Siivoan yleensä aina isojen luku-urakkojen jälkeen, hyvää vastapainoa kun näkee työn jäljen heti ja aivot saa heittää narikkaan.

Kuvat ovat viime viikonlopulta kun kävimme siskon ja hänen avomiehensä kanssa Tampereella Vapriikissa katsomassa miltä siellä näyttää. Oli ihan kiva paikka, hyvä kun edes tiesin että tuollainen on Tampereella. Kannattaa käydä katsomassa, jos vain mielenkiintoa riittää!


 Tänään minulla alkoi (paria tenttiä lukuunottomatta) joululoma! Se olikin hyvä aloittaa siivoamalla. Nyt ajattelin vielä leipoa jotain, tässähän on hyvin ilta aikaa! ;)

I started my day today 6:30 jogging with the dogs. I try to change my sleep habits. Today I have had a cleaning day and I almost cleaned the whole house! It is a good counterbalance to the computer work, because you can immediately see the results. :)

 -Jenni

perjantai 22. marraskuuta 2013

Järkyttynyt

Eilen kaikki oli fb:ssä kauhean innoissaan lumesta enkä yhtään tajunnu miksi. Kun siinä yhden kahden maissa päätin sitten mökkihöperönä avata verhot niin mitä näinkään? No en ainakaan samaa mitä tänä aamuna. :D Eilen tuprutti lunta oikein urakalla ja vielä isoina hiutaleina. Oli hyvä kuvata oman huoneen ikkunasta lumisadetta ja noita metsän pieniä mönkijöitä, joiden kuvaamisesta olen haaveillut jo hetken. Eilen minua viihdytti tikka, orava ja harakka. Muitakin on näkynyt kuten esimerkiksi siilejä.

Iltapäivällä lähdin bussilla luennolle ja matkalla koin pienehkön järkytyksen. Bussimatka asunnolta yliopistolle on todella lyhyt n. 10 minuuttia ja sen matkan aikana ehdin näkemään 5 kolaripaikkaa! Siis mitä ihmettä? Eikö ihmiset osaa varautua, että marraskuun puolessa välissä voisi tulla kenties lunta? En ole ikinä nähnyt vastaavaa. En edes Balilla, jossa sentäs ei ollut minkäänlaisia liikennesääntöjä. 


Tänään joudun aloittamaan viikonlopun yksin täällä Tampereella. Onneksi Niko kuitenkin saapuu huomenna tänne. ♥ Ajattelin varata meille liput Nälkäpeli - Vihan liekit -elokuvaan. Luulen, että elokuva on katsomisen arvoinen. 

Kuvista tuli vähän sumeita kun innostuin turhaa yhden asetuksen kanssa. Seuraavalla kerralla sitten rauhallisemmin. Nyt ei voi enää harjoitella kun eilinen lumi suli yön aikana, kauan se kestikin. 


Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

Yesterday it was snowing in large flakes. I decided to take some pictures of my room window. The pictures did not come very accurate when I got too interested in one setting. Better pictures next time! Today I begin my weekend alone but luckily Niko comes here tomorrow. ♥ Fun weekend for everyone! :)

- Jenni

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Iltalenkki

Meinasin mennä jo nukkumaan, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä päivän päätteeksikin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella tänne jotain. Olen ihan rättiväsynyt jo nyt vaikka kello ei ole edes kymmentä. Sain taas tänään kaikenlaista aikaiseksi ja nyt se tuntuu!

Kävin illalla Ikeassa iltalenkillä (tässä kohtaa veljeäni aina naurattaa) kun se on tuossa sopivan matkan päässä. Ja kyllähän kun siellä hetken kiertää ja kaartelee minun pikakävely-tyylilläni niin siinä jonkinlaisen lenkin saa aikaan, vaikka ei ihan hiki välttämättä tulekaan. Minä niin nautin siellä tepastelusta, kun saa samalla haaveilla mitä kaikkea omaan tulevaan kotiin voisi laittaa. Haaveilu on aina ilmaista, toteutus ei niinkään!

Olette varmaan huomanneet kuvieni pienet muokkaukset? Olen jaksanut opetella vähän Photoshopin käyttöä, hyvin vähän kylläkin, mutta olen siitä niin innoissani. Vielä on paljon visioita ja kaikkea ei noin vaan opikkaan. Itse asiassa ihan perusjuttujen muokkaaminen tuottaa jo ihan hirveätä tuskaa. Kuten tekstin lisääminen?! Miten siitä on pitänyt tehdä niin vaikeaa? Ehkä tajuan sen myöhemmin, Picasalla kun kaikki on niin simppeliä. Mutta simppeli on yleensä rajallista ja juuri Picasan rajallisuuteen minulla meni hermot. 


Nyt nukkumaan, olen niin ansainnut hyvät yöunet! :)

I was about to go to bed, but I changed my mind and I decided to come here to write something. I have learned a little bit using Photoshop which is surprisingly difficult. Picasa is so easy to use but limited. I just got tired of it. Now I will certainly go to sleep, a well-deserved night's sleep. :)

- Jenni

tiistai 19. marraskuuta 2013

Sattumaako?

Tuntuu, että sitä tapahtui minulle tänään turhankin paljon. Päivä meni todella mukavasti, kun aamulla heräsin aikaisin yliopistolle ja pääsin Tieteellisen kirjoittamisen -kurssille, josta luulen olevan hyötyä jopa tänne. Sen jälkeen tein pari tuntia harjoitustyötä sekä istuin latinan tunnilla. Illalla vielä lähdin metsästämää joululahjaa Prismasta, joka on täysin vastakkaisessa suunnassa oman asuntoni kanssa.

Tein päivällä harjoitustyötä microluokassa ja viereeni sattui istumaan yksi erittäin hermostunut nuori mies. Hän hieroi käsiään yhteen kuin mikäkin hullu professori ja meinasin jo huomauttaa, että voisiko hän lopetta kun alkoi itseänikin jo ahdistaa. No ei siinä mitään, unohdin koko tyypin päästyäni latinan tunnille. Prismasta tullessani jouduin tuleemaan kotiin kahdella bussilla. Ensimmäisessä bussissa istuin vastapäätä erittäin hyvin pukeutuvaa nuortamiestä (luultavammin äitin, siskon tai tyttöystävän kanssa shoppailunutta), joten hän jäi mieleeni. Hyppäsin bussista pois koskikeskuksen luona ja vaihdoin toiseen, pojan jäädessä istumaan paikalleen. Uuteen bussiin astuessani leimasin kortin ja istuin samalle paikalle kuin edellisessä bussissa ja mitä huomaan? No sama poika, samassa paikassa, samassa asennossa. En voinut olla nauramatta ja hetken päästä tuli olo, että vaihdoinko bussia ollenkaan? Vastapäätä istuvaa poikaakin alkoi hieman huvittamaan. Jäin bussista seuraavan Prisman kohdalla kun ajattelin, että kun ei ensimmäisessä Prismassa tärpännyt, niin menen seuraavaan kun se on matkan varrella. Prisman kassalla sai taas pidätellä naurua kun nyt microluokan hullu professori oli rahastamassa minua. Odotin jo loppu kotimatkalla, että keneenköhän muuhun ehdin vielä törmäämään. Kenties johonkuhun jonka edessä olen nolannut itseni?

Oli hieno huomata kuinka paljon sai aikaan päivän aikana. Pitää myös huomenna herätä aikaisin ahertamaan, niin on illalla yhtä hyvä mieli kuin tänään. 


Hyviä öitä kaikille! :)

Is it a coincidence when you come across unfamiliar people over and over again? Today it happened to me twice. However whole day went very well, I got a lot done. I hope that tomorrow will go just as well. Now I need to sleep, good night everyone! :)

- Jenni

maanantai 18. marraskuuta 2013

VS fashion show 2013

Eino on varmaan hankaloittanut monen elämää viikonloppuna vai kuinka? Itse saavuin tänä aamuna Tampereelle ykkösluokassa kun muita lippuja ei enää ollut. VR:n ykkösluokka ei ollut mitenkään erikoinen normaaliin vaunuun verrattuna. Erona oli vain jalkatila, nahkapenkit ja lattia penkkien alla oli mattoa. Ihan hyvin pystyi nukkumaan. ;)

Viime viikolla oli tämän vuoden Victoria's Secret -muotinäytös, jonka aikana twitteri ja instagram sekosivat (joka oli varsin arvattavissa). Sieltä näki pieniä sneak peekejä varsinaisesta näytöksesta ja takahuoneesta. Joka vuosi näytöksessä on varsin mielikuvituksellisesti kauniita alusvaatteita esillä eikä tämä vuosi ollut mitenkään poikkeus. Se on jännä kuinka kahdesta varsin niukasta palasta kangasta saa sellasen näytöksen aikaan. :D

Aina VS:n mallit saavat minut innokkaammin ulos lenkkipolulle. Eihän ne nyt aivan perus Virtasia ole. Toki muutama näytti siltä ettei ollut syönyt mitään kahteen pävään ennen näytöstä, joten he eivät ehkä olleet aivan terveyden perikuvia. Nyt kuitenkin tässä odotellaan koska nähdään koko näytös eikä vain kuvia! :)


Eino -storm is certainly complicated the lives of many over the weekend. Also my. Last week was the Victoria's secrets fashion show 2013. It is strange how the two pieces of fabric manages to get be such a big show. ;)

 - Jenni

maanantai 11. marraskuuta 2013

Lunes

Hei täällä taas! Olen aloittanut tänne postausta vaikka kuinka montaa kertaa, mutta koskaan en ole mitään saanut aikaiseksi. Joku tyhjän paperin pelko varmaan?! Joskus on niin paljon ideoita tänne ja joskus näin, että lyö ihan tyhjää. Ajattelin nyt sitten höpötellä vain niitä näitä. 

Taas yksi viikonloppu takana ja marraskuukin jo hyvässä vaudissa. Tänä aamuna näyttää maakin saaneen kuurapeitteen. Itse tässä pakerran espanjan kirjan kanssa kun huomenna olisi tentti. En ole ottanut tenttiin kauheasti stressiä, kun kyseessä on vain alkeet. Olen lukiossa lukenut 4 kurssia espanjaa, joten tämä pitäisi olla ihan pikku juttu. Jep, kuuluisat viimeiset sanat! :D

Muuten koulu on alkanut Tampereella rullaamaan ihan hyvin, vaikka en ole ihan vieläkään varma onko ala oikea. Joinakin päivänä tuntuu siltä, että vitsi tää on just se mun juttu ja joinakin päivänä pää sanoo, että juokse ja lujaa! Eli tiedä tässä. Onko muilla samoja tuntemuksia? Päässyt johonkin ihan hyvään kouluun ja alalle, mutta sitten tullut välillä tunne, että onkohan oikeassa paikassa? Joskus mietinkin, että en ole varmasti ainoa joille tulee silloin tällöin uskon puute siihen omaan alaansa. Pääasia kai kuitenkin on se, että suurimmaksi osaksi ei tulisi sitä tunnetta...kai?

Ei enää pitkä aika kun on joulukuu ja itselläni alkaa melkeinpä jo joulukuun alusta joululoma! Siinäpä sitten ehtii vielä miettiä mitä "isona" haluaa tehdä, heh heh! ;)
Nyt taas espanjan kirjan ääreen, hauskaa maanantaita!

I have tried many times to start posting here but I never figure what to write. So now I thought to write about this and that. Today I will study for the Spanish test which is tomorrow. I also look forward to December when my Christmas holiday begins. Something to wait for! ;)

- Jenni

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

We're the Millers

Viime viikonloppuna tosiaan käytiin siellä elokuvissa Nikon kanssa ja katsottiin leffa nimeltä We're the Millers. Voin suositella elokuvaa lämpimästi. Juoni on erilainen, mutta kuitenkin uskottava. Vitsejä ja kommelluksia löytyy ja elokuva onkin todella hupaisa! Huumori ei kuitenkaan mene mitenkään ylitse (ainakaan suurimmaksi osaksi) kuten yleensä komedia-nimikkeen alla olevissa elokuvissa. Koko ajan sai nauraa ja leffassa on pieni opetuskin lopuksi. Tiivistetysti hauskin komedia pitkiin aikoihin! :)


Last weekend we went to see movie: "We're the Millers". Movie was really good and I highly recommend it. Best comedy in a long time! :)

- Jenni

torstai 31. lokakuuta 2013

Apinoita ja Elefantteja

Taas meni pieni väli näissä postauksissa, mutta on taas ollut vähän kiire. Köh köh..lukea Luukaupunkia ja sen jälkeen Valehtelevia viettelijötä. On tosiaan kiire! :D 

Viime viikonloppu meni hyvissä merkeissä täällä Tampereella, kun Niko saapui tänne. Käytiin elokuvissa ja syömässä, mitä siinä muuta tarvitseekaan! Luin viime viikolla tosiaan tuon Luukaupunki-kirjan, joka oli mielestäni todella hyvä! Tai ei nyt mikään Harry Potter, mutta koukutti kuitenkin. Tilasin heti Tuhkakaupungin netistä kun se oli kirjakaupoista loppu. Kertoo ehkä jotain suosiosta.

Kuvat ovat helmikuulta (joo-o sieltä asti) kun käytiin Nikon kanssa koulun jälkeen Ubudissa katsomassa Monkey forestia ja Goa Cajah eli Elefanttiluolaa. Jännitti ihan kamalasti mennä sinne apinoinen sekaan, mutta uskalsin kuitenkin kun Niko vähän rohkaisi. Sanoin uhraavani hänet ennen minua, jos jotain tapahtuu niiden kanssa! ;) Paikka oli kyllä luonnoltaan aika upea, sieltä löytyi myös temppeli ja kaikenlaisia kivipatsaita. Vaikka olenkin mielestäni hyvinkin eläinrakas niin vapaana riehuvat apinat, jotka eivät ajattele muuta kuin banaaneja, eivät vain nostata minussa minkäänlaista myötätuntoa. Me emme noita banaaneja muuten ostaneet, kun en halunnut että kamerakin lähtee niiden banaanien mukana. Se oli kuulemma mahdollista! 

Apinoiden jälkeen käytiin Elefanttiluolassa, joka oli sellainen jonkin sortin pyhäpaikka. Nikolle olin huomannut ottaa mukaan toisen saronkini, sillä temppelialueella pitää aina pitää saronkia (niitä saa vuokrattua temppelin sisäänkäynniltä). Paikka oli luonnonkaunis ja olihan meillä taas hauskaa kun piti kala-altaassa pestä kasvot siunaukseksi. Voin sanoo että kyllä siihen veteen koskiessa mietti, että kuinkahan paha mahatauti tästäkin tulee...

Näitä kuvia Balilta olisi vielä vaikka kuinka paljon julkaisematta. Olen jo karsinut niitä kovalla kädellä, mutta pari huippureissua taidan vielä julkaista. Nyt pitäisi taas valmistautua tenttiin. Wish me luck! :)

Apinoita siellä täällä!
Jotakuta vähän jännitti..
Näillä apinoilla oli mahtavat ilmeet!
Joku Nikon kuvaama video:

Photos are from February when we went to Ubud to see Monkey forest and Goa Cajah. I was afraid of monkeys a really lot, but I ventured to follow them from a distance. I should now prepare for the exam and then go home for the weekend! :)

 - Jenni