maanantai 30. syyskuuta 2013

The last day of September

Oioioi kun on ollut mukava päivä tänään! Tuntuu todella hyvältä kun saa päivän aikana vaikka mitä aikaan. Aamulla lähdin taas Tampereelle ja nyt olen käynyt jo jos jolloin luennolla ja vielä piipahtanut kaupassakin. Puhumattakaan, että aion vielä kirjoittaa yhden esseen tässä illalla. Duracell-pupu on liikkeellä!

Huomenna on vasta  lokakuu ja minulle on jo iskenyt joulukuume, vaikka jouluun on öö 3kk? Nikokin on joutunut vähän rauhoittelemaan tätä minun hössötystäni.. Senkin Ikea ja muut jotka olette tuoneet jo kaikkea jouluista kauppoihin. Pilaatte minun säästöni ennen kuin olen ehtinyt niitä säästämäänkään! :D

Maanantai on hyvä aloittaa kun takana mukava 4 päivän viikonloppu ja huomasin tuossa ilokseni, että voisin suorittaa vaikka kaikki syksyn opinnot muualta käsin, kun kaikki "läksyt" palautetaan nettiin ja luennoilla ei ole pakko käydä. Joten voi tulla useamminkin vietettyä näitä pidennettyjä viikonloppuja.

Eilen eksyin katsomaan sarjaa "the Client list" ja olen nyt ihan koukussa! Piti katsoa kaikki alun jaksot saman tien, kiitos Anvian! :D Sarja saattaa olla ehkä hieman aikuisille suunnattu (True Blood on kylläkin pahempi), mutta sarjassa on hyvä idea! Kerrankin jotain vähän erilaista draamaa! I like!


Today was a good day. I have done almost everything! Christmas fever has already struck to me although it is only the last of September. I need to calm down. Yesterday I happened to take a look "The client list", and now I'm completely hooked! For once something different drama! :)

- Jenni

lauantai 28. syyskuuta 2013

Balin sateet

Näin syksyllä on kiva muistella Balin rankkasateita. Ne oli mielestäni mukavempia kuin Suomen sateet, vaikka vettä tulikin aivan tajuttoman paljon. Sade oli kuitenkin suhteellisen lämmintä ja virkistävää siinä ilmastossa eikä sateella kastuminen haitannut yhtään. Täällä, jos pääset kastumaan olet varmasti seuraavana päivänä kipeä. Nyt kuitenkin taas jatkamaan lauantaita, viikonloppu vasta aluillaan! :)


Nice to look back at Bali's rains now in the autumn. In Finland rains are cold (and normally if you get wet, you become ill) but in Bali rains are warm and somehow refreshing in that climate. So in this situation I like Bali more. However, now I continue my Saturday. Happy weekend for everyone! :) 

- Jenni

tiistai 24. syyskuuta 2013

Le week-end

Kuvissa taas yksi minun valmistuneista projekteistani, seuraavalla kerralla saatte sitten taas matkakuvia! Tein siis Nikolle pipon ja lapaset. Onnistuivat mielestäni ihan hyvin, paitsi peukut, jotka voisivat näyttää paremmilta. Ensimmäiseksi kerraksi ne ovat kuitenkin ihan ok, olen tehnyt ennen ne meinaan aika eri tavalla. Puikot oli neloset ja lanka jotain outoa venäläistä, mutta todella pehmeää! Piti varmistaa ettei projektista tule liian karheaa, sillä muutenhan tuotokset jäävät vain kaapinpohjalle pölyttymään. Lanka oli ehkä mielestäni hieman liian ohutta, joten kudoin kahdella kerällä samaan aikaan.  :) 

Nyt onkin selvitty jo tiistaille ihme kyllä! Viikonloppu ei olisi voinut paremmin mennä. Perjantaina suuntasin siskon ja hänen poikaystävänsä kanssa kotiin ja nautin perjantai-illasta perheen kera. Lauantaina meinasi olla liiankin kivaa kaverin synttäreillä/tupareissa, että sunnuntaina ei olisi voinut olla enää kivaa! :D Selvittiin kuitenkin aika vähällä ja oli mukava vaihteeksi makoilla koko sunnuntai sängyssä kun Nikokin viihtyi siellä yllätykseksi. Raukalla kun oli kuumetta ja veto pois. :/ 

Tänä aamuna oli jo varsin kylmä kun kävelin bussipysäkille. Lapaset ja pipo eivät olleet ollenkaan liioittelua! Syksy on siis ihan virallisesti täällä, koskahan se vesi tulee? Ei tämä vilukissa ole oikein tuohon kylmään tottunut. Niin kuin Nikokin tänään kirjoitti: "Balilla ei ollut ikkunat jäässä..." 


Mitäs piditte, onko hyvät? 

Photos are one of my projects. I knitted winter hat and mittens for Niko. I think he liked them! and even needs them now, when the air cools down. The weekend went really well. We celebrate our friend's birthday and his new home. Thanks for the party! :)

 - Jenni

torstai 19. syyskuuta 2013

Raitamatto

Löysin kesällä taas vanhan rakkaan harrastukseni eli virkkaamisen, kutomisen, ristipistotyöt jne. Kaiken näpertelyn siis! Tässä kohtaa joku taisi sanoa minua jo mummoksi! :D Tämä raitamatto lähti siitä kun eksyin eräs viikonloppu kummitätini luokse ja hän teki samanlaista mattoa vihreänä. Matto näytti kivalta ja helpolta tehdä, joten ei kun seuraavana päivänä lankoja ostamaan. Ohje mattoon löytyy täältä ja sieltä voi myös tilata tarvikkeetkin tarpeen mukaan. Itse ostin kyseisestä liikeestä langat ja tulostin ohjeen netistä. Tällä ohjeella onnistuu kuka vaan! 


Ensiksi suunnittelin mattoa tulevaan kylppäriimme, mutta siitä tulikin sopiva tuparilahja veljeni uuteen kotiin! :)

I thought to write something about my handcrafts. I got inspired to do this stripe carpet when my godmother was doing the same kind of carpet. I designed the carpet first in the bathroom but it became a good present to my brother's new home. :)

 - Jenni

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Cause I am a champion and you’re gonna hear me ROAR!

Näissä tunnelmissa kohti maanantaita. Minähän hitsi vie näytän sille matematiikan opettajalle! ;)

Katy Perry - Roar

I used to bite my tongue and hold my breath
Scared to rock the boat and make a mess
So I sat quietly, agreed politely
I guess that I forgot I had a choice
I let you push me past the breaking point
I stood for nothing, so I fell for everything

You held me down, but I got up
Already brushing off the dust
You hear my voice, you hear that sound
Like thunder gonna shake the ground
You held me down, but I got up
Get ready cause I’ve had enough
I see it all, I see it now

I got the eye of the tiger, a fighter, dancing through the fire
Cause I am a champion and you’re gonna hear me ROAR
Louder, louder than a lion
Cause I am a champion and you’re gonna hear me ROAR
Oh oh oh oh oh oh
Oh oh oh oh oh oh
Oh oh oh oh oh oh
You’re gonna hear me roar...


- Jenni

lauantai 14. syyskuuta 2013

Qatar - Doha

Kun lähdimme Balilta, vietimme pari päivää Dohassa. Se oli sellainen miniloma ennen kuin palasimme takaisin tänne kylmään Suomeen.

Qatarista tuli heti ensi-istumalta kaikista kiehtovin matkakohde, jossa olen ikinä ollut. Tosin jouduin hieman hankaluuksiin passintarkastuksessa kun olin tulossa maahan. Niko pääsi viereiseltä tarkastuspisteeltä nopeasti läpi, mutta minulta otettiin kuvat ja kyseltiin hotellit ja olenko töissä vai lomalle jne. Loppujen lopuksi passissani oli toisessa kohtaa Ä:n pisteet sukunimessäni ja toisessa kohtaa ei. Vähän kyllä alkoi jännittää kun käskettiin jättää tavarat Nikolle ja mennä virkailijan mukaan. Siinä kohtaa en siis vielä tiennyt mistä oli kyse. Sitten odotettiin odotusaulassa noin 15min kunnes nuori mies tuli pahoitellen selittämään etteivät he tienneet, että meidän maassamme käytetään Ä:n pisteitä. :D No loppujen lopuksi kaikki hyvin ja maahan päästiin.

Qatarissa oli tuolloin noin +39 astetta päivällä ja yöllä +29 astetta. Meinasin saada tuolla nuhan ilmastoinnin takia. Qatarin valtauskonto on Islam, joten asiaan kuului että pukeudun naisena kunnioittavasti. Siinähän tuli pihalla ihan hirveä hiki ja sitten kun päästiin jonnekin rakennuksen sisälle tuli todella kylmä. Ilmastointi oli arabinaisten takia ihan siperia ilmastolla.

Oltiin ensimmäisenä päivänä Dohassa viiden aikaan aamulla ja päätettiin lähteä siitä jo kävelemään sitten keskustaan päin. Se oli ehkä huonoin idea IKINÄ! Ajateltiin, että matkalta saa taksin jos tarvitsee. Ei muuten saa, kaikille ihan tiedoksi. :D Dohassa on tosi vaikeata saada taksi, jos vaan tien vierestä yrittää, ne on aina varattuja. Hotelleilta ja ostoskeskuksista niitä saa napattua, mutta jos lähtee kävelemään niin kannattaa varautua, että oikeasti kävelee koko matkan. Käveltiin siis aika pitkälti ja molemmilla ihan hirveä jano, eikä kauppaa missään. Dohassa ei mitään pieniä kauppoja ollut tai ei ainakaan nähty. Kuitenkin vihdoin ja viimein löydettiin Carrefour mistä ostettiin isot limsapullot kummallekkin ja juotiin ne tyhjäksi siltä istumalta. Ei ole ikinä muuten Fanta maistunut niin hyvälle! Huulekki oli ihan kuivia koppuroita. :D Aavikkokokemus, check!

Loppupäivä hengailtiin eri ostoskeskuksissa niin kuin oikeastaan toinenkin päivä. Dohassa ei vielä  hirveästi ole mitään nähtävää tai tekemistä, sillä se on aika uudehko turistikohde. Emme siellä paljon nähneetkään meidän lisäksi länsimaalaisia. Ostoskeskukset eivät olleet mitenkään erikoisia, Dubaista löytyy varmasti paremmat vaikka Qatar onkin maailman toiseksi rikkain valtion. Souq teki kuitenkin vaikutuksen. Meidän hotellin vieressä oli muistaakseni Dohan vanhin Souq ja olikohan isoinkin? Se on eräänlainen tori ja se oli juuri kunnostettu sekä sinne oli myymälöihin laitettu ilmastointi. Käytäviltäkin löytyi ilmastointi eli vaikka tuo Souq oli ulkona siellä oli ilmastoinnin avulla viileää. :)

Souqissa kävi aikalailla kaikki. Siellä oli ihmisiä arkivaatteissa, puvuissa sekä Qatarin perinneasussa: valkoinen kaapu miehillä ja naisilla mustakaapu(burqa), joka ei siis ole kansallisasu vaan kuuluu ihmisten uskontoon. Itse olisin halunnut ostaa tuon naisten asun, mutta tilanpuutteen takia en olisi voinut millään kuljettaa sitä Suomeen muuta kuin pukemalla päälle. :D

Souqissa oli omat osastot kaikelle: käsitöille, mausteille/ruualle, lemmikeille, leluille jne. Siellä oli myös paljon kahviloita, joissa poltettiin erimakuisia vesipiippuja. Ei menty niitä Nikon kanssa kokeilemaan, tuoksu ihan kauemmaksikin. :)

Pääasissa kuvasin tuota liikennemerkkiä, mutta näkyy tuo aamuruuhkakin hyvin. :)
Huomatkaa punainen nenä! Oli vähän kylmä.
Nikon herkkua lasipullossa!
2. päivä:
Meillä oli ihan huippu hotelli Dohassa. Kumpikin oli sitä mieltä, ettei olla ikinä nukuttu niin hienossa hotellissa. Aamupalallakin oli ihan liian paljon valikoimaa. Huomatkaa tuo söpö hillopurkki!
Meidän hotellin vieressä oli moskeija, joka ilmeisesti taisi olla vain miehille? Heräsin kerran yöllä neljän aikaan siihen kun tuolta kuulu rukouskutsu. Mielestäni pitää olla todella motivoitunu jos jaksaa siihen aikaan aamulla mennä rukoilemaan. Ei ihan äkkiä onnistuisi minulta. 
Ihan tuota...muutama valkoinen auto.
Moskeija
Huomatkaa joka kuvassa valkoisia autoja ja rakennusten ikkunoissa peililasit.
Souq
Omakotitaloja Dohassa
Villagio ostoskeskus
Kuvaa hotellihuoneen ikkunasta
Mentiin vielä illallakin katsomaan Souqia, kun siellä selkeesti oli silloin paremmat pippalot! 
Ostin yhden tuollaisen lasisen taikalampun muistoksi matkasta. Meillä alkaakin olemaan joulukuuseen jo aika monesta matkasta oma muisto. :)
Vähän huono kuva, mutta näkee souqin yleiskuvaa. 
Lemmikkiosasto:
Mauste- ja karkkikaupassa paikalliset miehet olivat minulle todella ystävällisiä. Yllätyin aivan itsekkin! Minulle tarjottiin mm. Qatarin omaa karkkia, sellaista hyytelöä, joka oli todella hyvää! Sain myös maistella suklaata ja muita herkkuja. Harmittaa kun en ostanut sitä hyytelöä kotiin tuotavaksi. 

Before we came to Finland we had a small holiday (2 days) in Doha Qatar's capital. I immediately fell in love with the country. It was fascinating and so unique as compared to other countries where we have been. Doha is not yet really a holiday destination and therefore there are no tourists at all or really nothing special to do either. Shopping malls were okay but I think you can find better malls in Dubai. However, I was impressed by doha's culture. Souq(marketplace) was my personal favorite! :)

- Jenni