Näytetään tekstit, joissa on tunniste Snorkeling. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Snorkeling. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Last day in Ko Samet

Tiistai aamuna herättiin suhteellisen aikaisin, sillä oltiin varattu päivälle snorklausretki ja ennen sitä piti ehtiä syödä jotain ja myös käydä nauttimassa Koh Sametin rannoista. Kierrettiin aamulla vielä hetki mönkijällä ja palautettiin se sitten, kun löydettiin sopiva aamupalapaikka.

Koh Sametilla hiekka on kyllä ihan törkeän pehmeää ja valkoista. Suosituimmalla rannalla hiekka on vielä ihan niin kuin perunajauhoa! Olimme kuitenkin vähän pienemmällä rannalla uimassa, joka on kuitenkin aika lähellä tuota suosittua rantaa, mutta autio. Paljon mukavampi olla kahdestaan rannalla, kuin niin että rannalla oleskelee miljoona muutakin turistia samaan aikaan. :D

Snorklausretki ei maksanut Koh Sametilla paljon, mutta sitä en voi kyllä suositella. Vesi ei ollut kovin puhdasta ja korallia ei Koh Samet ole nähnytkään. Kaloja siellä oli kun niille antoi ruokaa, mutta muuten nekin taitavat pysytellä poissa. Veneretki saaren ympäri oli kuitenkin aika avartava, sillä siinä näki kuinka pieni saari todellisuudessa oli.

Paikallinen taksi, pakettiauto jne. :D
Oli niin järkyttävä kuva, että oli pakko jakaa! Nauru pidentää ikää! ;D
Meidän venekuski kävi sukeltamassa meille tuollaisen näytille. :)
Dress/Forever21
Kaikki vaalentavia tuotteita -.-

Tuesday morning we woke up pretty early because we had booked the snorkeling trip. Trip was cheap but I can not recommend it since the chances of snorkeling are really bad in Ko Samet. The water was dirty and we didn't see any coral. There were fishes, but only if they are fed. Otherwise of Koh Samet's beaches are stunning and not to be missed! :)

- Jenni

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Nusa Lembongan

Täällä taas, ajattelin vähän lisätä tätä postaustahtia, sillä nämä vanhat jää pian( tai on jo jäänyt ) uusien alle. Tämä pikku perhe lähtee muuten torstaina kiertämään vähän Aasia. Ensimmäiseksi suunnataan 7 pv Thaimaaseen sieltä 6 pv Vietnamiin, sieltä taas 6 pv Malesiaan ja viimeiseksi 6 pv Singaporeen. Joten kaikennäköistä on luvassa muun muassa formulat käydään stekkaamassa Malesiassa. ;) 

Mitään ihmeellistä ei olla parina viime päivänä tehty, sillä meillä on ollut täällä jonkin sortin "koeviikko". Oikeestaan ollaan vaan käyty koulussa, syöty hyvin, vähän urheiltu ja hoidettu papereita kuntoon matkaa varten. Siinäpä se, niin ja minä yritän purkaa näitä kuvia täältä koneelta pois. :D

Käytiin ennen poikien tuloa Nusa Lembonganilla, mikä on sellainen pieni "paratiisisaari" tuossa Balin eteläkärjen vieressä. Saarella ei muun muassa ollut pankkiautomaatteja, poliiseja eikä oikeastaan autojakaan, joten kokemus ainakin oli mielenkiintoinen. Tultiin vähän Nikon kanssa siihen tulokseen, että meille ehkä sopii kuitenkin se resorttiloma paremmin, missä sähköt varmasti toimii ja netti on aina käytettävissä! 

Lähdettiin perjantai aamuna aikaisin Sanuriin, josta otettiin "public boat" Lemponganille, maksoi jotain 60 000 rupiaa. Matka kesti ehkä jotain tunnin ja meni kyllä yllättävän miellyttävästi. Ei tullu yhtään paha olo ,vaikka Macaoon mentäessä oli paljon turvallisempi vene ja siellä suurinpiirtein oksensin.

Meidän vene:

Rinkat oli kyllä tälle reissulle nappivalinta, sillä kulkeminen täällä onnistuu huomattavasti vaivattomammin rinkoilla kuin vetolaukuilla.

Meidän matkaseura: 

Ei muuten kauheasti nähty mitään pelastusliivejä tuolla veneessä, joten tehtiin matkalla jo varasuunnitelma, että tyhjennetään sitten tuollanen vesipullo, jos hätä tulee. :D


Oltiin Lembonganilla kaksi yötä tosi kivassa hotellissa. Netti ei oikein kunnolla toiminut, mutta hotelli muuten oli ihan kiva. Sijaitsi hyvällä paikalla, saatiin skootteri halvalla hotellin henkilökunnalta ja uima-allas oli kyllä todella upea!


Ensimmäisenä päivänä päätettiin heti suunnata snorklaamaan, sillä seuraavana päivänä oltiin ajateltu tutkia muuten saarta. Saatiin yhdeltä todella mukavalta paikalliselta halvalla kolmen paikan snorklausreitti. Koko projektissa meni jotain 4 tuntia yhteensä ja oltiin kyllä aika väsyneitä sen jälkeen. Niko muun muassa nukahti jo kahdeksalta illalla.


Me käytiin myös katsomassa rauskuja, jotka siis oli ihan ystävällisiä ja olisi saanut siis mennä uimaan niiden kanssa. Oli vain niin isot aallot, että kysyttiin oppaalta varmaan 4 kertaa, että voiko tuonne muka oikeasti mennä? Jänistettiin kumminki ja jätettiin tämä tilaisuus  käyttämättä.


Ensimmäinen paikka mihin sitten oikeasti mentiin snorklaamaan oli Chrystal Bay. Aika syvää ja ei niin paljon korallia kuin odotin, mutta parempi kuitenkin kun ensimmäinen snorklauspaikkamme Sanur.


Seuraava kohde mihin mentiin snorklaamaan oli Mangrove point, mikä mielestä oli paljon parempi. Korallit olivat ihan käsin kosketeltavissa ( en kuitenkaan koskenut! ) ja kaloja oli enemmän. Nikon kanssa kyllä mietittiin, että hyvin noitakin suojellaan kun meidätkin vaan tiputettiin sinne ilman mitään ohjeita ja ihan parhaimmille paikoille. :D


Loppuilta meni sitten syödessä, juodessa ja auringonlaskua ihastellen. :)

Huomaa tarjoilija! 

I have to publish more posts, because the old ones are already under the new ones. We are leaving on Thursday to trip to Asia and I think is going to be awesome. However, here is the first day in Nusa Lembongan, where we were three weeks ago. Trip went very well. We were able to snorkel and relax a little island of paradise. :)

- Jenni