maanantai 31. joulukuuta 2012

Hong Kong - Day 2 - Part 1

Oli pakko hajoittaa tämä päivä osiin, sillä tuli yksikertaisesti tehtyä "liikaa" yhdelle päivällä. :D


Aamulla käytiin Starbucksissa aamupalalla. Normaalisti minä otin Caramel Frappuccinon ja Niko arvaili normaalin Cappuccinon ja Laten välillä. :D

Kuvaa kotikadultamme aamulla.

Lähin metroasema.

Tänään tutkimuksen kohteena oli Hong Kongin saari ja varsinkin Victoria Peak. Tulimme saarelle metrolla, joka maksoi vähän päälle euron per henkilö, joten kulkemisen hinta saarelle ei maksa juuri mitään.

Pakko ihmetellä, että kyseinen leffa tullut vasta pariviikkoa sitten Hong Kongiin?!
Pilven piirtäjiä Hong Kongin saarella.
Hong Kong Park


Ylös mennään

Ajatuksenamme oli siis mennä The Peak Tramilla ylös Victoria Peakille, mutta paikalle tultaessamme huomasimme ihan järkyttävän jonon vaunuun. Onneksi paikalla oli myös Fastpassin myyjiä, joilta sai kyllä monin kerroin kalliimpia lippuja vaunuun, mutta eipä tarvinnut jonottaa. Normaalisti jono olisi ollut yli 2h. Fastpass-lipulla sai tosin muitakin etuja kuin vain nopean kyydin Peakille.


Matka oli todella jyrkkä ja meidän iloksemme emme saaneet istumapaikkoja! :D Meinasi olla kyllä vähän tekemistä hengissä pysymisen kanssa, matka oli nimittäin todella jyrkkä (lisää kuvia vaunusta myöhemmin).

Hong Kongilaista mehua

Tutkitaan opaskirjaa.





Peakille pääsemisen jälkeen meillä oli vuorossa lounas, joten suuntasimme oikein varta vasten Aasialaiseen paikkaan, sillä jostain tässä on aloitettava. 


Tässä oli Niko vastaan syömäpuikot Part 1 ja luulempa, että Niko voitti. :D Oman ruokani sain syödä haarukalla, mutta eipä se oikein maistunut. Minulle on käynyt jo monta kertaa niin, että on kauhea nälkä, mutta heti nuudelikupin saatuani se loppuu seinään. Joten tässä siis vielä totutellaan Aasialaiseen ruokaan. :D


Ostimme vielä jälkiruoaksi jäätelöt Mäkkärissä ja lähdimme kiipeämään Peakin huipuille päin.

Meillekin tällaiset liikennevalot, saataisiin väkeä töihin. :D
Perusautoja Peakilla
Kerron sitten loppupäivän toisessa osassa, koska muuten tämä olisi melkoinen maratooni postaus. :) 

I had to break up the second day in Hong Kong in two parts because we did so much in one day. We study the second day of Hong Kong Island and specially to Victoria Peak. :)

- Jenni

lauantai 29. joulukuuta 2012

Hong Kong - First Day

Saavuttiin Hong Kongiin 27 pv noin klo 7 aikaan aamulla paikallista aikaa. Emme nukkuneet aivan niin kuin suunnittelin lennolla, kiitos Cathay Pacificin liian hyvän viihdyke tarjonnan. Mutta olimme nyt kumminkin vähän nukkuneet.


Lentokenttä oli aika valtaisa, verrattuna siihen mihin olen ennen tottunut.



Lennon jälkeen suuntasimme hakemaan laukkujamme.


Matkalaukkuhihnalla alkoi paniikki ilmoittamaan olemassa olostaan kun Nikon rinkka tuli todella nopeaa ja omaani ei näkynyt missään. Homma kuitenkin toimi siinä mielessä hyvin, että hihnan luona oli lentoemäntä etsimässä minua ja kertomassa, että laukkuni on jäänyt Milanoon ja se oli jo tulossa seuraavalla lennolla. Sitten hän ohjasi minut tiskille, jossa täytin parit laput ja annoin hotellimme osoitteen jne. Laukun piti kuulemma olla kuudelta hotellilla.


Itsehän odotin laukkuani innokkaammin kuin Niko omaansa, ihan vain siinä mielessä, että olisi ollut kiva laittaa puhtaat vaatteet päälle ja virkistäytyä muutenkin. Niko paita sitten toimi tässä tapauksessa ihan hyvin. :)


Seuraavaksi suuntasimme etsimään kuljetusta keskustaan. Linja-auto oli ensimmäisenä mielessämme, mutta koska järjestelmä ei oikein toiminut, otimme lentokenttäjunan. Bussilippuja ei siis myyty missään, paitsi loppujen lopuksi bussissa, mutta siihenkin olisi pitänyt olla tasaraha. Eikä kukaan bussissa tai lipunmyynnissä puhunut englantia. Lipunmyynnissä vain sen verran, että osasivat kertoa että eivät myy sen bussin lippuja. Tämä meidän reissu siis alkoi varsin lupaavasti. :D


Hotellimme sisäpiha
Sitten pitkän etsinnän ja muutaman ystävällisen tuntemattoman apujen jälkeen pääsimme hotellillemme. Missään ei siis ollut mitään kylttiä sinne, vaan vain ovi aukko jonnekin rakennuksen syövereihin. Siellä oli kaksi hissiä, joista toinen meni parittomat kerrokset ja toinen parilliset. Ja sieltä kerrokseen kahdeksan ja sieltä ihme väylää hotellillemme. Ilmeisesti joka kerroksessa on noin 4 eri hotellia/guest housea. 

Lisää sisäpihaa
Kun saavuimme hotellimme "aulaan" ilman rinkaani ja väsyneinä meinasi kyllä päästä itku, että ei vitsi mihin sitä tässä ollaan tultu. Vielä kun silloin respatäti ei puhunut laisinkaan englantia, mutta häntä ei olekaan sen jälkeen näkynyt. Niko hoiti varauksen, jonka aikana minä keräilin itseäni ja selasin ärtyneenä facebookia (kaikilla lentokentillä oli ollut maksullinen internetti).



Nämä kuvat ovat hotellin etsimisreissultamme ja aiheuttivat hiukan siis paniikkia ainakin isessäni. Voisin melkein sanoa että podin pientä kulttuurishokkia.


Hotellin löytymisen jälkeen, jätimme laukut sinne ja aloimme kiertämään Kowloonia ja New Kowloonia.


Kowloonin puisto

Päivä oli varsin viileä, eikä aivan millään shortseilla selvinnyt. Balilla sitten. :)




Kävimme myös katsomassa Peninsulan hotellia. Teksti opaskirjastamme: "Äärimmäistä luksusmajoitusta ja -palvelua. Tämä kunniakas hotelli on ylpeä, vanha mamselli, joka silmäilee tyynesti Hongkongin saaren siluettia. Peninsulan halvimmat huoneet maksavat saman verran kuin muiden luksushotellien kalleimmat, tosin joskus on tarjolla erikoistarjouksia. Yhden yön hinnalla ylellisessä Peninsulansviitissä saisi uuden auton. Hotellissa on 8 baaria ja ravintolaa. Voit halutessasi laskeutua katolle helikopterilla - muution hotelli järjestää kuljetukset Rolls-Roycella."


Kuinka pitkä metro voi olla?


Liikennevaloissa kotikadulla.


Punaisen maton kohalla on hotellimme/guest housen sisään käynti.



Pyykin kohdalla on hotellimme sisäänkäynti, joten voitte kuvitella mitkä epäluulot heräsi kun näin tämän.


Illalla saatiin kunnon jäätelöä. Sunday makso vain 0,60€ ja McFlurry 1,20€, mutta hajoate kyllä viimeistään siihen, että kaksi BigMac-ateriaa maksoi vain n. 4,20€. :D 


Löydettiin vielä sellainen kukkatori, joka sijaitsi Flower Market Roadilla. Siellä oli ihan mielettömän kauniita ja halpoja kukkia sekä tuoksu oli varmasti paras koko Hong Kongissa. :) Tytöille tiedoksi, että sellainen iso hääkimppu pioneilla ja ruusuilla maksoi vain 20€!?




Illalla käytiin vielä syömässä. Kummallakaan ei ollut edes niin kauhea nälkä, mutta olihan matkaa pakko vähän juhlistaa!


Ja sitten vielä tässä tämä meidän hotellihuoneemme. Joka on siis varsin pieni, mutta näin kahden yön jälkeen voin sanoa, että toimiva. Hotellissakaan ei jälkeen päin ole ollut mitään vikaa. Kaikki toimii. Siivojat käyvät siivoomassa, ilmainen hyvä netti, viileä huone, suihku+vessa ja ihan mukiin menevä peti. Hinta-laadultaan siis aivan hyvä. Parasta hotellissa kumminkin on mielestämme sijainti, joka on tavallaan keskellä sitä "arkista" Hong Kongia ja vielä hyvien kulkuväylien lähellä, kiitos vieressä olevan metroaseman ja bussipysäkin. Ja matkat metrolla Hong Kongin saarelle maksaa molemmilta yhteensä vain noin 2,5€. :)



Suihkussa käynti oli varsin kokemus, sillä suihku oli wc pytyn päällä. Meille tämä käy, heti kun tajuttiin mistä saa veden lämmittimen päälle. :D


Vielä illalla noin klo 10 aikaan päätti rinkkanikin saapua hotellillemme ja olin siitä niin iloinen! Pakko  myöntää, että olin ehkä hieman näreissäni kun rinkka ei saapunut ajallaan. Mutta se unohtui heti kun sain sen taas käsiini. Suorastaan pompin hakemaan sen tuolta hotellimme ovelta. Sain vihdoin piilarit pois päästä ja puhtaat vaattteet päälle. Voi sitä tunnetta! <3

The first day in Hong Kong went well. We looked at the Kowloon and New Kowloon region, which is actually the more everyday Hong Kong. At the airport it became clear that the rucksack did not come to Hong Kong. After all, it was here in the evening and I was very happy about it. :)

- Jenni