tiistai 7. tammikuuta 2014

Superhelppo kuorinta-aine

Löysin yhtenä päivänä Pinterestistä ihan älyttömän helpon ja kivan kuorinta-aineen. Olen kokeillut sitä jo pariin kertaan ja toimii! Koska siinä on hunajaa sekä oliiviöljyä se myös kosteuttaa kuorinnan lisäksi ja käykin siksi minun herkälle iholleni hyvin. Ohje tulee tässä:

1 kuppi sokeria
1/2 kuppia oliiviöljyä 
1 sitruunan mehu
1 ruokalusikka hunajaa

Ohjetta ei todellakaan tarvitse mitenkään tunnollisesti toteuttaa, itse esimerkiksi laitoin vain hiukan sitruunamehua ja enemmän hunajaa, joka on mielestäni ihanaa iholle! Se tekee ihosta pehmeän ja hyvän tuoksuisen. Kasvoille tätä seosta kannattaa kuitenkin käyttää harkiten, oliiviöljyn takia. Se voi huonolla onnella tukkia ihohuokosia. Itselläni ei näin tuntunut tapahtuvan, mutta pesinkin kasvot huolellisesti vielä kuorinnan jälkeen. 


Alkuperäinen ohje löytyy täältä ja samalta sivulta löytyy myös muita yhtä helppoja kuorinta-aine ohjeita.

A little while ago I found a really good scrub from Pinterest. Worth a try! Here you can find it. :)

- Jenni

maanantai 6. tammikuuta 2014

So why are we losing time?

Viimeiseen lomapäivään hiukan hyvää musiikkia, että jaksaa kerätä kaikki joulukoristeet varastoon:

Klingande - Jubel
Save me
Save me
Save me
Save me

You think I don't laugh oh, 
Do things I can like 
So why are we losing time?
I don't want to get up oh, 
Bring me what I need 
So why are we losing time?
It's like I've seen the light but you haven't known

Save me

- Jenni

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

I never believed!

En ensikisikään ikinä uskonut meneväni katsomaan Justin Bieberin elokuvaa tai saatika sanonut, että pitäisin siitä! Mottona on ollut tällä viikolla, että pitää kokeilla jotain uutta ja tämä nyt oli sitä uutta. En ole ennen ollut mikään Justin Bieber -vihaaja, enkä toisaalta fanikaan. Nyt katsottuani elokuvan ja vähän kuunneltua musiikkia voisin sanoa, että ihan hyvähän artisti Bieber on. Eikä pahan näköinenkään nykyään! ;) Jos muuten lavashow on Suomessa samanlaista kuin elokuvassa, ostan liput seuraavalle Bieberin keikalle. En enää ihmettele yhtään miksi sitä on kehuttu!

Kuvat ovat eiliseltä, mutta kuvastavat hyvin tätäkin päivää. Kanasalaatti vain vaihtui kanapastaan, muuten onkin ollut samanlaista vetelehtimistä kuin eilen. Kirjojen lukemista, syömistä ja päikkäreitä. Eli suorastaan loistava sunnuntai! :D


Olen muuten katsonut kaikki nuo elokuvat tuossa kuvassa ennenkin, mutta en voinut olla ottamatta niitä mukaan kirjastosta! Kannattaa joskus katsoa. Huomenna onkin vielä lomaa, mutta sitten saisikin jo palata koulun pariin.

I never thought that I would take a look at Justin Bieber's movie and like it. Now after listening to a bit of Bieber's music, I could say that he is pretty good artist. The pictures are from yesterday but also reflects well today: reading, eating and naps. So a perfect Sunday!

- Jenni

lauantai 4. tammikuuta 2014

Tunnelmia tältä aamulta

Huomenta! Täällä ollaan oltu jo aikaisin hereillä. Niko lähti noin kahdeksalta kisoihin ja minä ajattelin sitten nousta ylös siinä samalla. Eilen palailtiin Tahkolta kotiin ja tietysti Kuopion Ikean kautta! Ehkä tuli vähän muuallakin shoppailtua, mutta mitään en oikeastaan löytänyt. Ikeasta kuitenkin lähti vähän valkoista mukaan ja nappasinkin niistä teille kuvan tänä aamuna. Kehyksen piti tulla meidän sängyn päälle, mutta osoittautuikin siihen liian pieneksi. Pitää siis keksiä sille jotain muuta käyttöä.

Muuten aamulla olen nauttinut rahkaa tuoreilla persikoila ja lukenut joululahjaksi saamaani Hellapoliisin keittokirjaa. Ajattelin tehdä sieltä illalla pastaa Nikolle, kun herralla varmasti on kisojen jälkeen nälkä.

Eilen tilasin kamerajalustan UK:sta, joten tänä vuonna tänne voi jopa tullakin niitä asukuvia. Itselläni on aika iso kynnys pyytää muita kuvaamaan ja sitten kun vihdoin sen kuvaajan saa niin siinä menee tovi kun kokeilee asetuksia sekä katsoo paikan jne. Helpompaa vaan siis ostaa se jalusta ja ottaa itse ne kuvat. Voi olla, että sen jalustan käyttäminenkin on oma prosessi, mutta kokeillaan...

Tänään pitäisi vähän siivota, ilmottautua kursseille, käydä kaupassa sekä kirjastossa, mistä muuten saan vihdoin noutaa odottamani Varjokaupunkien viidennen kirjan: Kadotettujen sielujen kaupunki! :)


Today I woke up early when Niko left to the games. So I have been effective even though it is Saturday morning. Yesterday we came home from Tahko, of course, through Kuopio's Ikea. We bought a few home decor items such like photo frame and drapes. Today I should clean up the house, go to the store and pick the book from the library: City of Lost Souls, The Mortal Instruments (Finally!) :)

- Jenni