maanantai 24. joulukuuta 2012

Se on jouluaatto!

Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! :)


Merry Christmas and Happy New Year to all! :)

- Jenni

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Muutto

Jouluaatto lähestyy uhkaavasti. Ei meinaa aika riittää nukkumiseen, sillä tässä nytkin katson tv:stä jouluohjelmia kun Niko vielä nukkuu tuossa vieressä. :)


Perjantaina muutettiin tavarat neljään eri osoitteeseen: Äitini luokse, Nikon perheen luokse, Isäni luokse ja Nikon mummolaan. Voi olla, että seuraavalla kerralla kun muutetaan on kivaa etsiä tavaroita eri osoitteista. :D


Toisaalta järjestelimme tavarat tarkkaan, niin että joka osoitteessa on oma "teemansa". Joka päivä käytettävät tavarat omiin osoitteihinsa, kaikki pieni irtaimisto, kuten tv, mikro, astiat jne. meni omaansa ja isot huonekalut omaansa. Ja kaikissa pakkaamissani pahvilaatikoissa lukee kannessa laatikon tarkka sisältö. Joo, saattoi olla liioittelua. :D


Muutto meni sinällänsä ihan hyvin. Aamulla kahdeksalta aloitettiin ja lopetettiin jossain kymmenen maissa illalla. Pitkä päivä oli, mutta jännittävä. :)


Nyt alkaa jo lähtökin tuntumaan paljon todellisemmalta, kun ollaan muutetttu, eikä varsinaisesti ole enää kotia mihin mennä. Nyt asutaan siis Nikon vanhempien luona ja jouluaattona mennään sitten äitilleni. :)

Niko tuolla takana virnuilee jotain. :D
Lauantaipäivä meni sukulaisissa, sillä pitihän heitäkin käydä moikkaamassa ennen lähtöä. :)

Tomorrow is already Christmas Eve!? Now leaving to Bali already feels more real when we moved to Friday. There was so much stuff to move! On Saturday we went to greet the relatives. :)

- Jenni

torstai 20. joulukuuta 2012

Kuulumisia

Ensimmäiseksi pahoittelen pientä hiljaisuutta täällä, mutta nyt vain ei ole aika riittänyt tänne asti. On ollut kaikennäköistä tekemistä ennen lähtöä eikä kiire tunnu helpottavan ennen maanantaita, joten yritetään sitten tulla tänne yöllä kirjoittamaan tai muuta vastaavaa. :D Nyt viimeisellä viikolla ollaan oikeastaan vaan alustettu muuttoa, saatu viisumit, saatu kansainväliset autokortit, haettu viimeiset lääkkeet mukaan ja katsottu, että kaikki tarvittava on hankittu Balille. 

Päivitetäänpä kuitenkin taas vähän kuulumisia viime viikolta. Viime perjantaina käytiin Nikon ( Vihdoin saa käyttää oikeaa nimeä :D ) kanssa katsomassa Disco Ensemblen keikka. Oli mielestäni todella hyvä ja soitti vielä aika alussa lempibiisini. :)



Lempibiisini Disco Ensemblelta:


Lauantaina tuli taas siirreltyä tavaraa toisesta kämpästä toiseen, joka helpottaa paljon meidän muuttoa perjantaina. Samalla tein rinkkojen inventaario eli katsoin mitä on jo mukana ja mitä puuttuu. :)


Tässä on siis hyvin pieni osa siitä mitä oikeasti on lähdössä mukaan, mutta on siis jo jotain katsottu valmiiksi. :)


Lauantai-iltana vielä istuttiin kavereiden kanssa iltaa ja käytiin keilaamassa. Oli mukava reissu ja pari hyvää kuvaa tuli myös otettua!

Niko


Minä ja Jarno

Mekko/H&M, Rannekoru/Bijou Brirgitte
Tänään oli toiseksi viimeinen tentti ja huomenna viimeinen. Sitten alkaa vihdoin loma! Joka tosin on hyvin lyhyt, sillä perjantaina muutetaan ja 26 päivä lähdetään jo Hong Kongiin. Iik! Nyt pitäisi jo varmaan panikoida.

Tänään muuton keskelllä ihanainen Essi tuli taas piristämään minua. Kiitos! Katsottiin Napapiirin Pikajuna( The Polar Express), jota kyllä suosittelen jouluelokuvana! Todella helppoa ja jouluista katseltavaa. :)




Sorry it has been quiet here. I have been really busy, but I try to improve my manners. On Friday, we were watching the Disco Ensemble, and I think the show was good. On Saturday, I packed to Bali and in the evening we went bowling with our friends. Today Essi watched the movie called the Polar Express with me. I recommend it to Christmas movie! :)

- Jenni

torstai 13. joulukuuta 2012

The Plan

Tässä vähän paikkoja missä ollemme ajatelleet käydä tai sitten missä minä olen ajatellut, että kävisimme vaihtomme aikana. :D Kaikki eivät tietysti toteudu, mutta jos edes osa toteutuu sekin riittää enemmän kuin hyvin. :)


Hong Kong


Varmasti menossa. :)


Malesia - Kuala Lumpur


Formulat on Kuala Lumpurissa 22-24 maaliskuuta, ne haluaisin nähdä. :)


Singapore 


Tänne meillä on liput, mutta ei olla vielä varmoja käytetäänkö niitä. Ne ostettiin lähinnä vain viisumeita varten. 


Australia (Melbourne - Sydney - ...)


Molemmat on puhuneet, että Australiassa olisi kiva käydä, mutta ei vielä tiedetä tarkalleen missä siellä. 


Uusi-Seelanti 


Sellainen paikka mihin ei viikonloppu retkeä voi tehdä. Se ei vain riitä. :D


Thaimaa - Bangkok


Pitää myöntää, etten ole ennen käynyt edes Euroopan ulkopuolella, joten nämä perus kaupungitkin olisi kiva nähdä. Ja tämä esimerkiksi voisi ainakin olla sellainen näkemisen arvoinen. 


Vietnam 


Luonto, kulttuuri ja historia. :)


Intia ( Goa - Agra )


Goalla maisemien takia ja Agrassa tuon rakennuksen takia. :)


Malediivit 


Nyt on tullut haaveeksi päästä kotiin Malediivien kautta. Sellainen pieni romanttinen loma ennen kotiin paluuta. :) Kelpaisi!

Photos+

Here are a few places where we thought we'd go in the spring. :)

- Jenni