tiistai 23. huhtikuuta 2013

Syntymäpäivät & Casino

28 päivä yksi herrasmies täytti vuosia ja juhlittiin niitä sitten Singaporessa. Oltiin kumpikin sinä päivänä aika väsyneitä, sillä öisien puheiden mukaan Niko oli ainakin kalassa ja minä varmaan myös jossain pöpelikössä, kun kuulemma puheesta ei saanut mitään selvää. :D 

Käytiin kuitenkin ainakin Marina Bayssa casinolla, joka oli aika pettymys Macaon jälkeen. Tuolla kaikki oli todella tarkkaa, esimerkiksi passi tarkistettiin 3 kertaa ja Macaossa meidän passia ei vilkaistu ollenkaan. Illalla käytiin taas baarissa ja syötiin ihan mielettömän hyvä pizza puoliksi. Baari/pubi oli kivalla paikalla, meren rannalla, jossa lisäksi vietettiin pääsiäistä. Joten saatiin sitäkin juhlistettua, vaikka muuten pääsiäisestä ei näkynyt merkkiäkään Singaporessa.

Yhdistin tähän postaukseen toisenkin päivän, kun seuraava päivä meni aikalailla samoissa tunnelmissa. Odotettin oikeestaan molemmat vaan vkl ja yritettiin saada aika kulumaan. Itse odotin innolla lauantaita ja Niko sunnuntaita, jolloin lähdettiin takaisin Balille. Tuollaisella kuukauden reissulla tulee kyllä vähän turtunut olo, kun näkee niin paljon eri paikkoja ja olisi välillä mukava viettää vaan sitä arkea. 

Singaporessa on ihan valtavasti tekemistä ja nähtävää, jos vain on lompakko kunnossa. Sillä me, tottuneena vähän halvempaan hintatasoon, ei viitsitty Singaporessa kuluttaa rahaa esimerkiksi johonkin eläintarhaan. Lauantaina tosin kulutettiin rahaa johonkin vähän "turhempaan", mutta oli niin kivaa, että tekisin sen uudestaankin! Siitä sitten seuraavassa postauksessa. ;)

Casinolla ei saanut kuvata. :/

Tuonnekin piti mennä, mutta kiinnostus loppui siihen kun luin netistä altaan olevan vain hotellin asukkaille ja hotelli oli loppuun myyty. Tuolla ylhäällä on siis sellainen iso uima-allas ja baari, josta näkee kaupungin siluetin jne. 
Seuraava päivä:
Merrossa oli tarkkaan maahan merkitty missä jonotetaan. Ei noita Singaporelaiset hirveästi silti noudattanut, kauhea rynniminen aina kun metro tuli.

28 March we celebrated the gentleman's birthday. We went to casino of Marina Bay and shops looking for something nice for Niko. Casino was a bit disappointing compared to the Macao's casino. But Niko like it and it was the most important thing. This post I have put Thursday's and Friday's pictures because we do not do anything special in those days. We just wanted to spend the time. :)

 - Jenni

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ngee Ann Cityn Kinokuniya

Toinen päivä Singaporessa meni tutkiessa kaupunkia, kauppoja, nähtävyyksia jne. Käytiin esimerkiksi Ngee Ann Cityn Kinokuniya kirjakaupassa, joka väittää olevan Kaakkois-Aasian suurin kirjakauppa. Oli kyllä todella hulppean kokoinen. En ole eläissäny nähnyt niin paljon matkailukirjoja samassa paikassa paitsi kirjastossa, mutta sitä ei lasketa. Meillä taisi molemmilla mennä siellä yli tunti vaan tutkiessa valikoimaa. 

Nähtiin myös eri museoita ja kirkkoja. Yhdellä kirkoista oli todella mielenkiintoinen tarina. Kirkko oli toiminut ennen orpokotina ja kirkon kulmalla oli ovi, johon aikoinaan äidit hylkäsivät lapsiaan. Kuten tiikerin vuonna syntyneet tyttölapset (tiger girls), sillä niiden uskottiin tuovan perheelle huonoa onnea. Nykyään orpokoti on siirretty muualle ja kirkko toimii vain juhlien pitopaikkana. 

Käveltiin vielä illalla Singaporen joen rantaa pitkin ja käytiin juomassa yhdet baarissa. Minäkin sain 3 kuukauden jälkeen ensimmäisen siiderin! Teki hyvää kuuman päivän jälkeen. :)

Kirjakauppa

National Museum

The second day in Singapore we looked at attractions, shops and just explored the city. We were really great book store, where we spent over the hour inspects books. We walked beside Singapore River in the evening and went to the bar to drink one. I got a long time to drink cider! :)

- Jenni