lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kaksi väsynyttä rellestäjää

Otsikko sopii niin tähän päivään kuin ensimmäiseen kokonaiseen päivään Malesiassa. Lähdettiin eilen porukalla baariin Alleycatsiin ja Eikoniin. Hauskaa oli ja se tuntuu tänään. Nukuttiin Nikon kanssa vahingossa 12 asti ja sen jälkeen käytiin syömässä pizzaa. Sopivaa krapularuokaa siis. ;) 

En kyllä käsitä miten Alleycatsissä voi olla niin paljon porukkaa. Pieni baari, ilman ilmastointia ja ihan tupaten täynnä. Käytiin siellä ensiksi yhdillä ja kun se meni kiinni suunnattiin Eikoniin, jossa pääsin ihan irti. Ihan loistava baari ja meno oli ihan katossa. Lähdin sitten H (kämppiksen) kanssa tanssilattialle, kun Niko jäi pitämään poikien kanssa nurkkapöytää pystyssä. Kaikinpuolin hauska ilta!

 Malesiassa ensimmäisenä päivänä päätettiin tutkia Kuala Lumpurin ostosmahdollisuuksia, jotka oli kyllä hyvät! Luettiin jostain, että Kuala Lumpur kuuluu johonkin top5 shoppailijoiden matkakohteisiin. Tuona päivänä muuten ostettiin meidän rakas Ipad Minikin. Sen sai Malesiasta paljon halvemmalla kuin Suomesta ja vielä ilman veroja. Ipad Nanostakin saatiin Thaimaan lentokentällä verot takaisin kun kävi vain näyttämässä tuotetta ja kuittia yhdessä pisteessä. 

Oltiin tuona päivänä todella väsyneitä, sillä saatiin joku yskä molemmat justiin edellisyönä. Molemmat yski kilpaa ja vielä puhuttiinkin unissamme. Nukuttiin molemmat ehkä 5 tunnin yöunet, joten se hieman näkyy kuvissa. 

Kuala Lumpurissa on kolme sellaista "pääaluetta", josta löytyy shoppailtavaa: Petronas-tornien alla oleva ostoskenkus, Bukit Bintangin alue ja Jalan Imbin alue. Monorail asemia katsottuna asemat olisivat: Bukit Nanas, Bukit Bintang ja Imbi. Eli paikoille on varsin helppoa löytää. Petronas-tornien alla oleva ostoskeskus johon mentiin päivän lopuksi oli huonoin. Aika huono valikoima ja tupaten täynnä väkeä. Bukit Bintangin alue oli mielestäni paras. Kaikista kattavin tarjonta ja sopivan hintaista. Imbilla taas oli ihan valtava ostoskeskus, 10-kerrosta ja huvipuisto ostoskeskuksen sisällä. Kauppoja oli paljon, mutta mielestäni enemmänkin siellä myytiin krääsää kuin mitään sellaista mitä olisi kannattanut ostaa.

Vähän väsytti. :D Eikä edes kahvi auttanut. 
Imbi-alueen Times Square ostoskeskus.
Olisin melkein voinut tuon aidan yli hypätä tuonne. Nikoa vaan ei huvipuistot kauheasti ilahduta.
Päivällä alkoi "vähän" satamaan, satuttiin justiin olemaan hotellilla silloin. 
Ensimmäinen Kinder Bueno - White 2,5 vuoteen! Ranskan reissun jälkeen ei kauheasti ole tehnyt enää mieli. :D
Petronas-tornit

Here are two little weary students. Yesterday evening we left to the bar with our friends and we spent a fun-filled evening! Images are the first day in Malaysia, when we tested Kuala Lumpur's shopping opportunities. We were in the Bukit Bintang area, Imbi area and in shopping center, which is under the Petronas towers. :)

-Jenni

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kuala Lumpur - Malesia

Tultiin viime sunnuntaina takaisin tänne Balille ja oonkin aikalailla unohtanut kokonaan tämän tietokoneen. :D Me ostettiin Ipad Mini Malesiasta ja se on taas ollut käytöllä, mutta ihan oikeasti ei se mitään tietokonetta korvaa. Mielummin heitän tuon Ipadin seinään, kun annan rakasta Macbook Protani mihinkään. Paitsi tietysti, jos saan uudemman version tilalle... :D 

On ihanaa olla vaan kotosalla ja lepäillä. Koko viikko on taas ihan hurahtanu siivillä, kun ollaan Nikon kanssa kerätty energiavarastoja takaisin. Tuollainen kuukauden reissu voi olla varsin väsyttävä ja stressaava. 

Nyt haluaisin ostaa lisää tunteja päivääni, sillä en millään käsitä miten ehdin tehdä kaikki tarvittavat jutut huhtikuussa. Innostuin maanantaina yhdestä kirjasta ja hitto soikoon nyt luen jo sen jatko-osaa. Hitsi Niko ja sen Kindle! Koulun jälkeen on vaan niin mukavaa mennä altaalle lukemaan kirjaa ja ottamaan aurinkoa... Ollaan myös innostuttu Nikon kanssa yhdestä treeniohjelmasta, joka myös vie oman aikansa päivästä, plus minulle on saapumassa kovasti odotettu paketti Suomesta, joka aiheuttaa myös tekemistä. Äää pakko tehdä joku lista, muuten unohdan vielä jotain.

Viime postauksessa taidettiin jäädä Vietnamiin ja tässä postauksessa sitten kuvia keskiviikolta (20.3), jolloin lähdettiin Vietnamista Malesiaan. Lähdettiin siinä aamulla lentokentälle ja matka meni muuten hyvin, paitsi taas se lento-osuus minun kohdaltani. En käsitä miksi lentäminen aiheuttaa minulle nykyään niin suurta päänvaivaa. Kun tultiin tänne Cathay Pasificilla, olisin voinu vaikka asua siinä koneessa. Mulla oikeasti niin kivaa! Nyt on sitten ollut kaikenmaailman korvasärkyä, päänsärkyä jne. Tuo Vietnam-Malesian lento taisi vielä vetää pahanolon ihan omaan luokkaansa, sillä syötyäni tuon kuvassa olevan, mielestäni varsin hyvän, kana-annoksen tuli ihan hirveä olo. Sen takia ei muuten ole mitään laskeutumiskuviakaan, sillä yritin taas vain pysyä hengissä. Heti kun pääsin lentokentälle, Niko talutti minut ensimmäiseen vessaan ja oksensin koko annoksen pois. Sen jälkeen oli taas loistava olo, ei enää mitään päänsärkyä, pahaaoloa tai mitään. Eli syytän Air Asian ruokaa, siinä oli jotain vikaa. Mutta onneksi tuo oli varsin lyhyt lento, niin tuota huonoa oloa ei kestänyt kovinkaan kauaa. 

Meidän Malesian hotelli oli todella kivalla paikalla. Se oli vähän sivussa, mutta ihan Monorail-aseman vieressä. Joten liikkuminen ostoskeskuksiin ja nähtävyyksiin oli todella nopeaa ja helppoa. Vastaan meidän perheessä tästä hotellin hankinnasta ja suosin yleensä halpaa ja hyvää, vähän sivustalla keskustassa, mutta sitten taas jonkun hyvän metrolinjan, skytrain-linjan tai muun vastaavaan vieressä.  Tuo Kuala Lumpurin Monorail oli vähän niin kuin Skytrain Bangkokissa, mutta toimi paremmin. 

Illalla käytiin vielä vähän shoppailemassa Jalan Bukit Bintangin alueella, missä on ihan hirveästi ostoskekuksia ja ostosmahdollisuuksia. Mm. Victorias Secrets, Zara, H&M, Mango, Forever21, La Senza, Michael Kors, LV jne. Harmittaa vähän, kun en pannut enempää rahaa palamaan tuolla. Odotin niin paljon Singaporelta, joka oli kyllä hyvä shoppailupaikka, mutta kallis. Kuala Lumpurista löytyi täysin samat asiat kuin Singaporesta, mutta halvemmalla. Varsinki Victoria Secretin hinnat järkytti Singaporessa. Oli aikamoista kiskontaa, jopa lentokenttähinnoissa! 

Vietnamin hyvät ja huonot puolet:
+Vietnamilaiset ihmiset ihan super ystävällisiä. Ainoa kansakunta, josta voi sanoa kaikkien olevan ystävällisiä
+Ho Chi Minh cityssä mielenkiintoista nähtävää, mm. sotarikosmuseo
+ Kaikki on todella halpaa, halvinta missä ollaan ikinä oltu
+ Mielenkiintoinen kulttuuri
+ Ihana kävellä kadulla, kun kukaan ei tuijota eikä huutele perään!
- Phan Thiet vähän pettymys, ei kannata odottaa liikoja
- Ei oikeastaan shoppailumahdollisuuksia, kunnollisia siis
- Vietnamissa ei ollut paljon tekemistä, ainakaan meille

Nikolla ei ollut kauheasti jalkatilaa. :D
Se vilkutti meille! :)
Ei se näyttänyt niin vaaralliselta...
Kuala Lumpurissa Air Asian lennot laskeutuu Low Cost Carrier Terminaaliin(LCCT), joka on varsin kaukana keskustasta ja siitä paremmasta lentokentästä (mihin menisi juna keskustasta). Niko, joka vastasi kuljetuksista oli sitten varannut meille jo fiksuna bussin lentokentältä keskustaan, joka maksoi vain pari euroa. Kyseessä oli kuitenkin tunnin ajomatka.
Formularata!!!
Bukit Bintangin aluetta:
Minun uusi niin rakastettu käsilaukkuni! <3

Last Sunday, we came back here to Bali. It is so good to be home. I'm excited to read one book and all my time goes it now. Pictures are from Wednesday (20.3) when we flew from Vietnam to Kuala Lumpur. At Kuala Lumpur in the evening we went shopping at Bukit Bintang area, which is full of shops and shopping centers. :)

 - Jenni