perjantai 4. tammikuuta 2013

New Year!

Lähdimme siis Hong Kongista uutena vuotena aikaisin aamusta. Suuntana oli Bali ja Kutan alue.


Ostettiin muuten Finnairin lennolta tuollainen Ticket to Moonin reppu, joka on tehty laskuvarjokankaasta ja saa pakattua ihan pieneksi pussiksi. Tosi kätevä kun tarvitsee lisää laukkutilaa hetkellisesti. :)


Ensin otimme taksin Kowloonin asemalle ja sieltä Airport Expressin lentokentälle. Taksi maksoi jonkin 3 euroa ja juna molemmilta yhteensä 18 euroa. Vinkkinä: tiskiltä saa junaliput halvemmalla kuin koneesta. :) 


Uudet vaattet: Paita/Monki, housut/H&M, kengät/Puma


Ei ole Helsinki-Vantaalla matkalaukkukärryt näin odottamassa.
Hetken jo luulin, ettei ilmesty englanniksi ollenkaan. :D


Meidän lentokone ja osaksi kaksikerroksinen!

THE JALKATILA



Voin kyllä todeta etten muista lennosta juuri mitään muuta kuin nousun ja ruokailun. Heti koneen noustua simahdin ja Niko vain herätti kun piti syödä. Oli ilmeisesti vähän tullut univelkaa Hong Kongissa. :D


Ruoka ei ollut tällä kertaa niin hyvää kun viime lennolla, mutta ihan hyvää silti. Olisittepa nähneet Nikon ilmeen kun hän huomasi kuullensa väärin. "Fried rice" ei ollutkaan "French fries". :D


Vihdoin lähestyimme Balia.




Vältyimme pitkiltä jonoilta Visit visaan kun omistimme jo valmiiksi opiskelijaviisumit.


Laukutkin saapuivat, tällä kertaa molemmat. :)


Lentokentällä oli todella paljon taksikuskeja tyrkyllä, jopa ärsytykseen asti. Ja osasivat jopa pyytää ihan törkeää hintaakin vielä Kutalle. Täytyy toki ymmärtää, että oli uusi vuosi ja useimmilla turisteilla ei ole hajuakaan hinnoista. Mekin maksoimme aika paljon, mutta alle puolet kumminkin siitä mitä useimmat pyytivät. Maksoimme siis noin 100 000 rupiaa joka on jotain alle 10€.


Hotelli olikin jotain sellaista mitä emme olleet odottaneet. Kävi vähän niin kuin Hong Kongissa paitsi positiivisemmin. Hotelli nimittäin oli saman hintainen, mutta paljon parempi. :)


Saimme heti juomat käteen ja kylmät pyyhkeet viilentämään olojamme.


Lähdimme pian hotelliltamme kävelemään rantaan päin ja nyt kuvat tulevatkin Nikon iphonesta, sillä tämä bloggari unohti kameran hotellille. 






Kävimme syömässä rannalla olevassa hotellissa, ruoka oli todella hyvää ja halpaa. Ainakin puolet halvempaa kuin Suomessa ja minä sain perunamuusia! Ei aivan niin kuin Suomessa äitien tekemä, mutta hyvää silti. :)



Illalla suuntasimme vielä uudestaan Kuta Beachille, mikä oli VIRHE! Hirveästi väkeä liian pienellä alueella.





Kuumuuteen ei oltu vielä totuttu. 


Loppujen lopuksi päätimme viettää uuden vuoden vaihtumisen hotellimme uima-altaassa. Joka oli todella hyvä idea. Raketit näkyivät altaalta ja vesi oli mukavan viileää. :)



Myöhästyneet uuden vuoden toivotukset täältä Balilta!



Tässä oma bloggaamis ilmapiirini. Niko yleensä nukkuu jo tuossa vieressä kun minä vielä teen postauksia kahteen yöllä, jos myöhempäänkin. :)

We went to Hong Kong to Bali in the new year. The trip went well, and the Hong Kong airport was huge. Bali heat felt immediately at the airport. I was not quite used to that. In the evening we spent new year on the Kuta beach and then the pool of our hotel. Belated new year greetings here from Bali! :)

- Jenni

torstai 3. tammikuuta 2013

Hong Kong - Last Day

Eli tässä viimeinen päivä Hong Kongista ja sitten alkaakin postaukset Balilta. Niitä siellä onkin jo varmaan odoteltu. :)

Paikallisia työmiehiä
Viimeisenä päivänä olimme vähän molemmat sitä mieltä, että pääasiat on nyt nähty ja tänään voisi vain vähän kevyemmin tutkia Hong Kongia. Suuntasimme siis ensimmäiseksi aamupalalle, mutta tällä kertaa yritimme välttää naapurirakennuksen Starbucksia.


Ostoskeskuksesta

Loppujen lopuksi menimme kuitenkin vain eri Starbucksiin, kun ei jaksettu enää pidemmän päälle etsiä. Onhan Starbucks kuitenkin varsin laadukas aamupalapaikka eikä sitä hevillä voiteta. ;)




Tutkiessamme katuja huomasimme tällaisen torin, joka ei tuntunut päättyvän koskaan. Siellä myytiin lähinnä puhelimenkuoria, piraattilaukkuja, vaatteita ja muuta vastaavaa. 


Tori sijaitsi jossain Kowloonissa Argyle Streetin varressa. Yritin jälkeen päin tutkia, mutta en löytänyt tarkkaa paikkaa.


Torin jälkeen päätimme mennä Hong Kongin saarelle. 

Vinkki junaharrastajalle: Hong Kongissa ovat maailman ainoat kaksikerroksiset raitiovaunut.

Miksei meidän ostoskeskuksissa ole tällaisia koristeita?


Päädyille myös Pacific Palace ostoskeskukseen, josta löytyi kauppoja joka lähtöön.





Sunnuntaisin Statua squarelle sadat filippiiniläis- ja indonesialaisnuoret (lähinnä kotiapulaisina työskentelevät) nautiskelevat viikon ainoasta vapaapäivästään.




Tuulisen ja kylmän päivän takia, he olivat kyhänneet tuollaisia rakennelmia. 



Kävimme myös kurkkaamassa 792 metriä pitkiä liukuportaitten ketjua, jotka yhdistävät kaikki Queen's roadin ja Conduit Streetin väliset kadut.


Portaat siis kulkevat aamuruuhkassa alaspäin ja ylöspäin keskiyöhön saakka.






Meidän hotellin vieressä oli tuollainen "ostoslabyrintti" joka oli täynnä elektroniikka kauppoja, mm. applen tuotteita ja puhelimia halvalla.

Ostoksia ja viimeisen illan pakkailuja:


Nikon iltapala

Hong Kongissa oli sellainen kosmetiikkaliike nimeltä Sasa, joita sitten olikin joka kulmalla(joskus jopa 3 samalla lyhyellä kadulla). Silti väkeä riitti jokaiseen liikkeeseen jonoiksi asti. Siellä myytiin tuollaisia hajuvesiä 5 ml purkeissa halvalla ja en ainakaan ihan heti väittäisi etteivät olisi aitoja. Mutta en mene takuuseen. :)

Taisi olla viimeiset salmiakit moneen kuukauteen!
Nyt voisin hiukan tiivistää Hong Kongia omasta mielestäni,
miinukset:
- Hyvä matkailukohde, mutta nähtävyydet eivät mieletäni riitä aivan viikon lomalle.
- Vaikka englanti on Hong Kongin virallinen kieli, valmistaudu silti ajoittain kielimuuriin.
- Jonotuskulttuuri on alkeellista, muista hengittää syvään ja laskea kymmeneen.
- Ihmiset mielestäni epäkohteliaita, metrossa jopa mummot saavat seistä ja nuoret istuvat.
- Hotellit varsin kalliita, halvat taas ahtaita. Pienen shokin jälkeet totut ahtaaseen. Maassa maan tavalla.
- Ruokaa löyty halvalla, mutta se on joko aasialaista tai Mäkkäri.

plussat:
+ Elektroniikka halpaa.
+ Shoppailu mahdollisuudet hyvät. Varaudu rahan menoon, jos tykkäät ostella kaikkea "kivaa".
+ Kulkeminen erittäin halpaa. Vaikka hotelli olisi kauempana se ei haittaa, jos on metropysäkki vieressä. Sekä taksi kulkee ja halvalla.
+ Kohtuullisen puhdasta.

This was our last day in Hong Kong. We did not do anything interesting. As long as I explore the Hong Kong and just enjoying the last night in there. However, we did great last-minute purchases that have been so good in Bali. Also I listed my own opinions in Hong Kong. :)

- Jenni