perjantai 28. joulukuuta 2012

HEL-MXP-HKG

Matkustettiin eilen tai toissa päivänä, miten sen nyt ottaa, noin 20 h äidiltäni tänne Hong Kongiin. Matka meni todella hyvin, vaikka kuvista näkeekin, että läheisten hyvästeleminen, jännittäminen ja valvominen on ottanut veronsa. :)

Lähdimme joskus kahdelta Suomen aikaan ajamaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Niko ajoi meno matkan ja äitini sitten ajoi auton takaisin kotiin. Äitini tuli siis saattamaan meidän lentokentälle, joka oli todella suuri apu, koska A. Junalla olisi ollut raskasta mennä tavaroiden kanssa B. Matkalla lentokentälle piti olla talvivaatteet, mutta täällä niitä ei tarvitse ja C. Olihan se nyt kiva kun joku varmistaa, että päästään edes koneeseen. Joten iso kiitos äitille! :)

Niko joskus neljältä aamulla. 
Lentokentällä oli pientä ruuhkaa lähtöselvityksessä, juuri sinä aamuna kun lähdimme, mutta suhteellisen nopeaa me sieltä kuitenkin selviydyimme. :)

Tässä syy ruuhkaan, Niko huomasi Hong Kongissa:



Viimeisiä hetkiä Suomessa.

Tällainen Finnairin aamupalakuva vertailun vuoksi. ;)
Lensimme siis Finnairilla Helsingistä Milanoon ja sieltä Cathay Pacificilla Hong Kongiin. Ja kyllä lentojen jälkeen voin sanoa, että kyllä finski on tiputtanut palvelun tasoa huimasti sitten viime kerrasta, kun kävin heidän lennollaan. Cathay Pacificista ei oikeastaan ollut mitään odotuksia muuta kuin toivoin, että kone olisi kaksikerroksinen. Meidän tapauksessa se ei ollut, mutta aika iso omakotitalo siinä kuitenkin lensi Milanosta Hong Kongiin. :D


Juuri ennen Milanoon laskeutumista ikkunasta näkyi nämä hienot maisemat. Veljeni on menossa keväällä laskettelemaan Italiaan ja varmaan jotain tällaista siellä ilmeisesti on luvassa. Täällä
 ilmoittautuu yksi kateellinen!

Kaksi onnellista Milanossa.  <3
Juuri herännyt 10 tuntia matkustanut matkustaja.

Kuka huomaa mitä liikettä kuvaan? Niko onneksi huomasi liikkeen, minulta olisi muuten mennyt se kokonaan ohi. :)


Pientä kaunistautumista ennen toista lentoa.


Lounas Milanossa, mikä huomattiin pian ihan turhaksi Cathay Pacificilla, mutta olipa melkein parasta tai jopa parhainta pizzaa mitä olen ikinä syönyt!

Meidän lentokone MXP-HKG
Ensimmäiseksi kun astuttiin Cathay Pacificin koneeseen ajattelin, että hitsi kun onkin valtava kone ja vau minäkin haluan Business-luokkaan. :D Muutaman 10 metrin jälkeen saatiin kyllä todeta, ettei olla ikinä oltu näin hyvässä Economy-luokassa, joten Business-luokka ei enää ollutkaan niin haluttava.


Siellä oli jokaisen tuolin edessä oma näyttö, jonka tarjonta oli melkein kuin makuunin hyllyllä.


 Nikon iloksi saatiin heti päivän menu nokkamme eteen kun istuimme. Menu oli erittäin hyvä ja täyttävä. Matkalla vain oli aika paljon turbulenssia, joten minun syömiseni aina hidastui, mutta eipähän tullut ahmittua!


Hyvä kun meidän asunto oli edes näin leveä. :D

Mikä jalkatila siellä olikaan! Molemmat sai pitää jalkoja melkein ihan miten vaan. Vaikka kuvassa ei mielestäni todellinen jalkatila tule aivan täysin esille, se oli oikeasti valtava kun vertaa muihin lentoihin joissa olemme olleet. 


Opeteltiin Nikon kanssa lennolla vähän Kiinaa. Formula + laatikko = exit. Täällä metrossa kyllä exitinä toimii pelkkä formula. :D



Mentiin vähän sekaisin leffatarjonnasta. Niko katsoi uusimman Mission Impossiplenin(ei hyvä), uusimman Spider manin(ihan ok) ja jonkun komedian(en muista kuollaksenikaan mikä?!). Itse katsoin uusimman Madagaskarin, uusimman Step Upin ja Paranormal-animaation. Kahta ensimmäisen suosittelen lämpimästi, mutta vika on vain ihan ok.


Tällainen löytyi sitten Milanon lentokentältä. ;)




Meidän päivälliset oli niin hyviä! Tulee melkein uudestaan nälkä kun näkee nämä kuvat. Mulla oli jotain kalaa ja Nikolla kanaa ja riisiä sienikastikkeella. Ja kaiken tämän kyllä kruunasi tuo ihan mielettömän hyvä jäätelö!




Pitihän sitä vähän pelatakkin ja ihan normaalisti Bejeweledia. Huomakkaa miten minun pelaamisesta ei tullut ensin mitään ja Nikon neuvomisen jälkeen alkoi pisteet olemaan jo aivan eri luokkaa. :D



Aamupalassakaan ei ollut mitään vikaa. Se oli jotain peruna-munakas-tomaatti juttua, pinaatilla ja makkaralla höystettyä. Lisäksi oli jugurttia, hedelmiä, pulla ja kahvia tai teetä.


 Me saimme katsoa näytöltä matkan kulkua kartalta tai live-kuvaa ulkoa. Tältä siis näytti kun vihdoin päästiin Hong Kongiin. :)

Tiivistettynä siis suosittelen lämpimästi Cathay Pacificiä pitkillä lennoilla. Vaikka saisit toiselta lentoyhtiöltä suorat lennot, suosittelen silti harkitsemaan Cathayta. Pienet välilaskut ovat sitä paitsi mukavia, kun saa shoppailla, kaunistautua vessassa ja vähän liikkua, ettei täysin jumiudu paikalle. Lisäksi matkatavarat kulkeutuvat automaattisesti jatkolennolle, tai ainakin piti minun tapauksessani, mutta siitä lisää myöhemmin!  ;)

Here is a little overview of our flight. I think the trip went well. We flew to Milan with Finnair and from there to Hong Kong with Cathay Pacific. It was nice to stop to Milan and do a little shopping. The trip took about 20 hours, but thanks to Cathay Pacific, it was really a pleasant. :)

- Jenni

torstai 27. joulukuuta 2012

Joulu 2012

Tässä vähän kuvia meidän joulustamme todella tiivistetysti. Me vietimme tänä vuonna joulua kolmessa eri paikassa, joten tässä on vain pieni osa kuvista. :) 


Niko avaamassa ostamaani lahjaa. Kuka muuten tietää mikä Bosu on? :D

Hame/Veromoda, Paita/Vila, Kello/Mikael Kors
Minulla tällainen hullun katse lahjoihin. :D 


Kaikki availemassa omia lahjojaan.


Ostin uuden lautapelin Paris Connectionin Tockmannilta ennen joulua ja kokeiltiin sitä sitten porukalla jouluaattona. Oli tosi hyvä peli, kunhan vain ensiksi ymmärsi säännöt ja pelin taktiikan. :D Kyseinen lautapeli onkin saanut tittelin vuoden 2012 Aikuistenpeli.

'

Parhaalta kaverilta sain tuollaisen Asoksen sortsihaalarin, kiitos! Se oli aivan loistava ja mukana täällä matkassa. Äitiltä saimme tuollaiset kukkaköynnökset, jotka kuulemma virittelevät jo Balin tunnelmaan. Veli kyllä jo pelotteli elokuvalla "Snake on the Plane" :D


Illalla vielä kerkesimme ottamaan pari erää Scrabblea, loistava ja helppo seurapeli! :)

Here are a few photos of our Christmas. :) Christmas already seems so far away here in the middle of  millions of people. 

- Jenni

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Lähdössä!

Nyt lentokentällä! Jännittää aika paljon, mutta eiköhän me tästä Aasiaan päästä. :)


- Jenni

maanantai 24. joulukuuta 2012

Se on jouluaatto!

Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! :)


Merry Christmas and Happy New Year to all! :)

- Jenni